Satunnaisia juttuja

Vaikka kuinka Palikka hötkyili, ei hän silti ehtinyt. Kaupungissa olisi ollut vaikka mitä hienoa, mutta häntä viehätti jokin muu; vessan lattiakaivossa kasvoi turnipseja, jotka kutittivat hänen jalkapohjiaan samalla kun hän oli istunnolla. Paljonpa hän tiesi, että kaupungissa olisi ollut naisten kainalopierukilpailut, puhumattakaan sukkahikiskaboista. Palikka, joka tuohon ikään saapuessaan oli jo nähnyt kaikenlaista, piti kuitenkin tavallisista jutuista. Hän käväisi naapurissa. Sen aikaa kun seinänaapuri oli kaivanut nenäänsä, syönyt varpaittensa välissä olevaa mujua ja kaivanut vaikkua korvistaan, Palikka istui hänen parvekkeellaan polttamassa savuketta - väärinpäin, siis tulipää suussa. Tästä hän ei ollut moksiskaan, olihan hänen kurkkuunsa pienenä kaadettu bensaa ja palava tulitikku perään. "Pitäähän hänen oppia jo viimeistään nyt. Elämä ei ole helppoa." Hänen leipäheittonsa oli siis bensan juominen ja sen polttaminen jälkikäteen, mutta vaikka hän oppi pitämään tuosta, ei sillä paljoa reikäleipää saanut. Kerran hän kokeili niellä pari kiloa ruutia ja sen sytytti tuleen. "Ei tunnu missään." Oli miten oli, Palikka tumppasi tupakan varpaittensa väliin ja meni jututtamaan seinänaapuriaan sisälle. "Se on kauniita ilmoja pidellyt tässä." tuli vaistonomaisesti hänen suustaan. Hänen huulensa olivat kuivat. Hän oli juonut edellisenä iltana viisi litraa tequilaa, mutta ei ollut humalassa. Hän tykkäsi nauttia tequilansa siten, että suolan hän heitti olkapäänsä yli, syötti sitruunan paarmoille ja joi 10 puolen litran tuopillista tequilaa parissa minuutissa. Sitä hän kutsui hauskanpidoksi, vaikka valittikin että juomaa on liian vähän.

Ollessaan seinänaapurinsa luona hän ei koskaan osannut olla luontevasti. Ilmoittaessaan, että sää suosii, hän alkoi aina miettimään mitä seuraavaksi. Toisen käden etusormi hakeutui nenään, ja toisen käden hän työllisti taskubiljardia pelaten. Seinänaapuri työnsi appelsiiniin kardemummatangon ja käytti sitä pillinä. "Hyvää." Palikka nyökkäsi päätään ja mietti. Naapurilla oli näemmä kattava kokoelma niin sanottua pornoa. Aivan laidasta laitaan. Osaa niistä ei voinut katsella enää koskaan, koska kotelot olivat jostain syystä niin tahmassa että niitä ei saanut auki. "Nalle Puhin jäljiltä", Palikka mietti. "Ei kenenkään muun jäljiltä mikään voi olla noin tahmassa. Ihan kuin olisi käsitelty hunajalla." Hunajasta viis, Palikka mietti, ja keskittyi seuraavaan repliikkiinsä. Ennen kuin hän kerkesi avaamaan suutaan, hän huomasi juosseensa vessaan. Hän tarkasteli erittäin kiinnostuneena, että kasvaako naapurinkin vessan lattiakaivosta turnipseja. Ei näkynyt, mutta kostoksi Palikka ajatteli kasvattaa vielä enemmän turnipseja. "Outo tyyppi", hän ajatteli. Hän meni takaisin olohuoneeseen jossa naapurinsa seisoskeli ja söi appelsiinia kuorineen. Appelsiinia, johon hän oli äskettäin tunkenut sen kardemummatangon. Kun appelsiini oli syöty, hän katkaisi kardemummatangon ja laittoi toisen puolikkaan hänen korvaansa. Toisen hän laittoi johonkin muualle, nimittäin nenäänsä. Ennenkuin Palikka kerkesi vetää tuosta omat johtopäätöksensä, hän oli pannut poskeensa olohuoneen verhot. "Kutittaa kurkkua", hän sanoi. Koska hän ei näkynyt saavan enää mitään järkevää suustaan, hän poistui hiljaa ulos asunnosta. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän avasi postiluukkua ja huusi siitä: "TIEDÄTKÖ MITÄ! SUN VESSAN LATTIAKAIVO ON SURKEA, OOT LIHAVA, TYHMÄ! JA KÖYHÄKIN VIELÄ! KERRO ÄITILLES ETTÄ VIIME YÖ OLI IHANA! MIKÄLI KAIKKI NE TURNIPSIT ONKIN SUN KURKUSSA, NI KERRO NIITÄ KÄYMÄÄN KYLÄSSÄ ENNEN KUN LEIKKAAT NE POIS! JÄÄKAAPISTA EI PALJOA KERKEÄ!" Tämän jälkeen Palikka astui omaan asuntoonsa ja meni rakkaitten turnipsiensa luo. "On se kyllä kumma kun keneenkään ei tänä päivänä voi luottaa." hän mietti. Onneksi sentään kaivossa olevat turnipsit olivat apuna. Hän teki loppukaneetin: "Se varmaan runkkaakin. Kaikenlaista porukkaa."

Palikalle kävi hassusti. Hän putosi puusta. Osuttuaan pariinkymmeneen oksaan hän sai ruhjeita, jalka katkesi kuten myös pari kylkiluuta. Maassa hän kiemurteli vähän aikaa. Todettuaan, että oli pudonnut puusta, hän alkoi nilkuttamaan lähimpään kapakkaan. Sinne päästyään musiikki loppui ja porukka tuijotti häntä kuin missäkin spagettiwesternissä ikään. Koska rytäkässä myös hänen suuhunsakin oli sattunut, hänen suunpielestään valui verta. Hän käveli tiskille. Tiskille tippui melkoinen verilammikko hänen suustaan. "Isho tuoppi" hän sanoi, ja saatuaan tuoppinsa käveli nurkkaan ja kävi kyljelleen lattialle, jolloin musiikki alkoi jälleen soida ja ihmiset jatkoivat omia keskustelujaan.

Siinä lattialla olutta juodessaan hän mietti koko onnettomuutta. Hän mietti että oliko järkeä kiivetä puun latvaan jotta saisi höyhenen takaisin, jota hän oli aikaisemmin pihalla puhallellut selällään maatessaan. Hänellä oli ollut hieman tekemisen puutetta. Kenties siinä oli järkeä, muuten hän ei olisi koko puuhun kiivennyt. Pikkaisen koski koska oli vähän luita poikki, mutta hän kesti sen, ja kun hän oli juonut tuoppinsa niin hän ei melkein edes muistanut koko rytäkkää. Hän kiipesi seisaalteen ja alkoi huojumaan. Hänen näkökenttänsä alkoi sumenemaan ja ennenkuin hän kerkesi mitään sen enempää tekemään, hän istahti tuolille. Pöydässä istuva hyypiö kysyi Palikalta: "Tavallinen päivä, vai?". "No joo, harvemminpa mulle mitään tapahtuu" Palikka vastasi, ja vinkkasi baarimikkoa tuomaan samanlaisen. Sen juotuaan hän nousi pystyyn ja sanoi kovalla äänellä: "Eipä ole minussa omena kauas puusta pudonnut" jonka jälkeen ihmiset tuijottivat häntä. "Täh, ettekö ennen ole ihmistä nähnyt?" hän jatkoi, ja suuntasi kohti ulko-ovea. Ymmärrettävästi hän linkkasi, koska hänen toinen jalkansa oli poksahtanut poikki ja kylkiä vähän särki. Silloin hän muisti höyhenen, jonka takia hän linkkasi siinä.

Hän lopulta löysi puulle josta putosi, ja alkoi lievän kolotuksen saattelemana kiivetä uudelleen puuhun. Hän halusi sen höyhenen takaisin, jotta saisi päivälleen jälleen sisältöä. Lopulta hän pääsi latvaan, mutta jostain syystä höyhen ei enää ollutkaan siellä. "Jaahas, eihän siinä" hän totesi ja pisti tupakaksi. Siinä ihaillessaan maisemia hän poltteli tupakkaa ja piteli toisella kädellä tiukasti kiinni oksasta. Mutta ennen kuin hän oli edes ehtinyt miettimään alas tuloa, koko latva katkesi ja hän putosi jälleen kerran maahan, ja siinä rytäkässä häneltä meni pari kylkiluuta lisää ja toinenkin jalka sanoi poks. Siinä maatessaan hän mietti että olisipa ehtinyt miettiä aiemmin sitä, että olisi aika laskeutua takaisin maan pinnalle. Ohi kulki koiraa ulkoiluttava nainen, joka keskeytti Palikan makoisan lekotteluhetken. "Pitäisikö soittaa ambulanssi?" hän kysyi. Palikka näytteli, ettei häneen olisi sattunut, mutta koska istualteenkin nouseminen vähän sattui, hän nyökäytti päätään ja sanoi: "Enhän mä sitä höyhentä enää löytänyt niin eipä mulla tässä oo parempaakaan tekemistä."

Palikka hymyili salaa, että hänen päivässään oli jotain actionia.

Herra X:llä meni huonosti. Eräänä sateisena ja myrskyisenä yönä hän ajatteli myydä kannattamattoman vihannesfirmansa vähiten tarjoavalle. Hän oli kypsynyt siihen, melkein kirjaimellisesti. Hän oli suorastaan vihertynyt kateudesta kun näki kilpailijansa, joka myi enemmän ja enemmän eksoottisia ja trendikkäitä hedelmiä ja ulkomaisia hedelmiä suhteellisen edulliseen hintaan.

Eipä sitten mennyt aikaakaan, kun Herra X sai yllätyksekseen suht hyvän tarjouksen eräältä ilmeisesti suht asiantuntevalta mieheltä. Tietysti Herra X:lle oli tyypillistä että huono tuuri iskee silloin kun sitä viimeksi kaivataan; tämä ostajaehdokas oli saanut pahanlaatuisen kurkkumädän joten vihanneskauppa pysyi vielä Herra X:llä. "No, ensi kerralla paremmalla onnella ", ajatteli Herra X.

Herra X tapasi myöhempinä viikkoina uuden ostajaehdokkaan, jolla hänelläkin oli ollut takanaan menestyvä kasvisfirma mutta joka jostain syystä sitten aikanaan kaatui sekin. Sen nimi oli ollut Marjatan Melonit ja Mansikat. Syynä firman kaatumiseen oli kenties se, että kysyntä ylitti tarjonnan tai sitten se, että tuotteiden laatu ei ollut samaa tasoa mitä firman nimi oli antanut olettaa. No jokatapauksessa, Marjatta oli hyvinkin halukas ostamaan Herra X:n firman jotta tämä viimeinkin pääsisi eroon tuosta rististään jota hän oli joutunut jo jonkin aikaa kantamaan.

"No niin, nyt onnistui viimeinkin!" ajatteli Herra X kun Marjatta allekirjoitti kauppakirjat. Herra X sanoi hyvästit ex-firmalleen ja rupesi miettimään mitä tekisi rahoillaan. Nyt oli nimittäin Herra X:llä ainutkertainen tilaisuus tehdä jotain mitä hän oli halunnut pitkän aikaa tehdä; hän pani elämän risaiseksi. Hän suuntasi baariin, mutta jossain välissä hän sammui ja heräsi siskonsa luota, johon hän oli sattumalta törmännyt. Hän oli siskonsa mukaan tavannut tämän baarissa tuhannen juovuksissa ja sammunut, ja koska Herra X ei ollut nähnyt suht varakasta ja hyväonnista siskoaan pitkään aikaan, he olivat sopineet että nyt Herra X viettäisi muutaman kuukauden hermolomalla siskonsa suht laajalla maatilalla luonnon antimista(joista hän oli jostain syystä tosin saanut tarpeekseen) sekä hyvistä maisemista nauttien.

Siskonsa luonta lopulta lähdettyään, hyvin levänneenä, hän meni heti ensiksi kotikaupunkiinsa ja kotiin, jossa odotti, kuten tavallista pitkän reissun jälkeen, postivuori. Siellä oli lukemattomia tarjouslehtisiä, puhelinliittymätarjouksia,

Herra X:llä meni huonosti. Hän halusi kokeilla jotakin uutta vaihteeksi. Lehdessä oli ilmoitus jossa seisoi näin:

"Onko elämäsi jankkaamista? Onko tylsää?
Kaipaatko vaihtelua? Mitä tahansa se on, tervetuloa meille,
ja meiltä lähtiessäsi olet kuin eri ihminen!"

Ja osoite oli alla.

Herra X paineli heti ensi tilassa paikan päälle. Isokokoinen gorilla otti hänet vastaan ja kysyi mitä herra X kaipaisi. "Jotakin uutta ja ihmeellistä. Vauhtia! Vaarallisia tilanteita. Kipukynnyksen tuolta puolen, jos on tarvis. Tahtoisin muuttua!" Gorilla heti tiesi mikä sopisi herra X:lle. Hän ohjasi herra X:n pitkään käytävään jossa oli melkoisesti ovia ja antoi tälle lapun jossa oli oven numero. "Ja lapun numeroa vastaavasta ovesta sisään." Herra X teki kuten oli kehotettu ja saapui neliskanttiseen huoneeseen josta meni valot päältä heti kun ovi läimähti lukkoon. Herra X:ää ensin kutitti, sitten tuntui siltä kuin olisi hiestä märkä, tosin hiki tuntui limaisemmalta kuin koskaan aikaisemmin.

Hän tunsi kaikenlaista, mielihyvää, kipua, vauhtia ja tosiaan vaarallisia tilanteita, sillä hänestä tuntui siltä kuin häntä olisi heitelty pitkin seiniä. Puolen tunnin päästä, kun käsittely oli ohi, herra X poistui huoneesta ja käytävän päässä olevasta peilistä hän katsoi itseään. Housut hänellä oli jälleen jalassa kuten paikalle saapuessaankin, tosin nahkamallia. Paidasta ja takista ei ollut tietoakaan, hänen kehonsa kiilsi valoja vasten paremmin kuin koskaan ennen. Hänelle oli myös ilmestynyt henkselit, toisenlaiset kengät, niittiranneke, nahkainen hattu joka muistutti jonkinlaista poliisinhattua. Aurinkolaseja ja viiksiäkään hän ei muistanut itsellään olevan. Hän käveli gorillan luo. "Hyvältä näyttää" tämä sanoi ja jatkoi: "Ja ilmeisesti herrakin on tyytyväinen?" Herra X kiemurteli. "No kieltämättä kaikenlaisia tilanteita oli, jostain syystä en kykene oikein kävelemään normaalisti. Tuntuu kuin sisälläni olisi jonkin sortin tappi joka estää liikkumisen."

Gorilla mietti hetken. "Yleensä Julian ja Lulun käsittelyn lopputulos on enempi... erilainen. Näiden neitojen käsittely oli sitä minkä tiesin herralle heti sopivaksi kun teidät näin. Tuo käsittelysi muistuttaa enempi Jürgenin ja Lotharin tekosilta." hän sanoi varovasti. "Mutta jos he ovat erehtyneet. Harmi että Julia ja Lulu lähtevät tänään tästä yrityksestäni muihin hommiin eivätkä enää palaa. Pitäisitte varmasti heidän jatkokäsittelystä. Silloin muodonmuutoksenne olisi enempi noususuhdanteessa tai.. *KRHM*.. tai siis enempi sellainen.. kuin itse ajattelin" hän mumisi partansa takaa. Herra X hämmentyi mutta totesi että kyllähän tämä erikoista toisaalta oli, itse asiassa hän oli tyytyväinen ja tunsi itsensä eri mieheksi. Joten hän kiitti, heitti numerolapun roskikseen ja paineli kotiinsa vaikeasti kävellen ja nautti ihmisten katseista. Gorilla nappasi lapun roskiksesta jossa oli huoneen numeron nimi, naurahti ääneen ja sanoi. "Kyllä se yhdeksikkö tosiaan muistuttaa jonkin verran kuutosta kun sen kääntää ympäri. No, ensi kerralla parremmalla onnella."

-THE END-

Tässä tekstissä kerron hieman omasta mieltymyksestäni progressiiviseen rockiin sekä itselleni tärkeimpiä bändejä kyseisestä genrestä.

Progressiivinen rock on musiikkilaji, jota saatetaan ehkä pitää "elitistisen" porukan musiikkina. Päh, no enpä tiedä. Itse pidän progressiivisesta rockista koska sillä on paljon tarjota. Ei pelkästään outoja tahtilajeja, monimutkaisia rakenteita ja turhaa kikkailua. "Long=progressive=good" saattaa olla tuttu ilmaus joillekin. En tosin itse ole sitä mieltä, että ollakseen progea kappaleitten täytyy olla sietämättömän pitkiä. Outoa sinänsä, mutta en itse osaa millään lailla selittää mitkä ovat itselleni ne tärkeimmät seikat progressiivisessa rockissa. Sen vaan tiedostaa jotenkin että "okei, tää on mun juttu", mutta sitten kun sitä pitäisi kirjottaa ylös niin ei tule mitään. Lisäksi progressiivinen rock on siltä kantilta erittäin hankala aihe, että koko ajan pelottaa että milloin joku iskee "määrittele proge" -korttinsa pöytään. No, tuohon en ota kantaa, kirjoitan tässä vaan miten itse asian koen. En tiedä, päteekö tämä muihin genreihin, mutta progessa on niin paljon erinäisiä seikkoja, että sen filosofoiminen on äärettömän vaikeaa, ellei mahdotonta.

Ensikosketukseni progressiiviseen rockiin oli aika varmasti Pink Floydin levyjen kautta. Isä kuunteli Animals-levyä ja The Wallia paljon, joten se oli myös aika pitkälle ensimmäistä musiikkia myös mitä tuli kuunneltua. Eihän minulla ollut silloin hölkäsen aavistusta siitä, että mistä tässä musiikissa oli kysymys. Ei soittimista, ei sanomasta, ei aiheesta, eikä muustakaan sen sellaisesta. Kun joskus reilun 20 vuoden iässä aloin tosissaan kuuntelemaan Pink Floydia, ei mulla silloin ollut mielessä että "nyt alan kuuntelemaan progea." Ehei, vaan ostin muutamia Pink Floydin levyjä ja kuuntelin niitä sitten. Silloin taisi ko. yhtye olla myös lempimusiikkiani, mutta myöhemmin alkoi myös muut progressiivisen rockin bändit tulla tutuiksi.

Kun Pink Floyd oli kuunneltu, aika varmasti seuraavaksi tuli kuvaan muita dinosaurusyhtyeitä, kuten esimerkiksi Emerson, Lake & Palmer sekä Yes, nuo kaksi mahtipontista progressiivista ryhmää Brittein saarilta. Kun Yesin hienous oli suorastaan huvittavuuksiin menevät tekstit sekä levyt(joiden toinen puoli oli aika varmasti varattu yhdelle kappaleelle, esim. Relayer) hienoine levynkansineen sekä Jon Andersonin laulu joka kuulostaa suoraan sanottuna siltä kuin häneltä puuttuisi tiettyjä miesten ruumiinosia, Emerson, Lake & Palmerin hienous oli mahtavissa kosketinsoitinsaundeissa, virtuoosimaisessa soitannassa sekä edelleen pitkissä eepoksissa(Tarkus(levyltä Tarkus, Karn Evil), sekä vakavia, melkein hankalia kappaleita levyillä keventämään tehdyissä lyhyissä, hauskoissa kappaleissa(esim. The Sheriff) saluunapianosaundeilla). Yesiltä ainoastaan 80-luvun tuotanto on mulle vielä tuntematonta(paitsi joku Owner Of A Lonely Heart), samoin ELP:n viimeiset levyt(Love Beach esimerkiksi).

Kun Yes ja ELP oli koluttu, sitten taisin tutustua Rushiin, tähän tuotteliaaseen kanadalaiseen progetrioon. Ensimmäinen kappale Rushilta minkä kuulin oli Working Man debyyttilevyltä vuodelta 1974, jota on useaan otteeseen syytetty jostakin Led Zeppelinin matkimisesta. Kuten Yesin tapauksessa, pelkästään 70-luvun tuotanto on mulle tuttua. Pidän kyllä Rushista, syynä upeat bassosaundit, agressiiviset lataukset pitkissä kappaleissa(La Villa Strangiato, 2112), sekä korkealta laulavan Geddy Leen lauluääni(jota tietysti ensin luulin naiseksi). Olen tosin vähän tutustunut 80-luvun tuotantoon mutta se ei iske yhtä lailla kuin 70-luvun levyt, varmaankin siksi koska liian kasarimaiset saundit ja mukahienot lyriikat jotka "pitää ymmärtää ennenkuin levyt aukeaa" eivät uppoa.

Samaan aikaan Rushin kanssa tutustuin Jethro Tulliin, brittiläiseen progeyhtyeeseen jonka Gösta Sundqvist(joka myöhemmin mainitsi ko. yhtyeen yhdeksi tärkeimmistä vaikuttajistaan)-lookin omaava laulaja hyppelee huvittavan näköisesti lavalla , hivelöiden huiluaan. Itselleni Jethro Tull on tärkeä progebändi, jolta löytyy melkoisesti materiaalia vaihdellen suht melankolisesta tunnelmasta(Benefit) pirtsakkaan(Thick As A Brick) ja melkoisen kummalliseen(A Passion Play) progeen jota on mielestäni suht vaikea ylittää. Kuten muidenkin progebändien tapauksessa, myös Tull ei tee poikkeusta siinä, että 80-luvun materiaali on suht tuntematonta mulle. Kuten moni asiaa ymmärtävä tietää, liika into ajankohtaisiin saundeihin(esim. Under Wraps) saattaa olla ajatuksena vinkeä mutta lopputulos saattaa olla kammottava.

Ilmeisesti progeharrastukseni tässä vaiheessa tutustuin Frank Zappaan, tuohon äärimmäiseen tuotteliaaseen pörröpäähän jonka musiikkityyli vaihteli jazzista klassiseen, progressiivisesta rockista lähes heavy metaliin, huumorimusiikista bluesiin ja oikeastaan kaikkeen noilta väleiltä. Sheik Yerbouti oli levy Zappalta johon tutustuin ensinnä, ja innostus oli välitön. Frank Zappa on kenties minulle itselleni tärkein artisti, jonka lyriikkaa myös kuuntelen. Hänen sanoituksensa liikkuivat usein hyvän ja huonon maun rajoilla(Sheik Yerbouti, You Are What You Is), itse asiassa vielä useimmiten jossain huonon maun tuolla puolen(The Man From Utopia). Oli miten oli, Zappan erittäin laaja tuotanto pitää huolen siitä, että vieläkin on levytyksiä mieheltä joita en ole kuullut. Miehen ajoittain erittäin sekavasta musiikista(varsinkin ensimmäisillä levyillä) voisi päätellä, että hänellä oli jonkinlainen trippi päällä, mutta Frank Zappassa pidän myös siitä, että hän pidättäytyi huumeista. Voisin kirjoittaa Zappasta vaikka kuinka paljon, mutta pelkäänpä että on siirryttävä eteenpäin ettei lähde koko homma tykkänään käsistä.

Nyt alkaa tulemaan vaikeampaa, sillä olen jo maininnut melkein itselleni ne kaikin tärkeimmät progressiivisen rockin yhtyeet. No joo, edellä mainitut yhtyeet tästä genrestä taitavat olla ne ainoat joilta kuuntelen useita eri levyjä, mutta maininnan arvoisia löytyisi edelleen niin paljon, että tämä teksti paisuisi kohtuuttoman kokoiseksi. Pakko mainita hollantilaisen Focus-nimisen yhtyeen äärettömän omaperäinen puolijytäbiisi Hocus Pocus ihan vain ärsyttääkseni joitakin nimeltä mainitsemattomia ihmisiä, joille jodlaaminen keskellä raskasta rock-kappaletta tuo ajatuksen "itkeäkö vai nauraa?".

LOPPUSANAT
Vajaa 10 vuotta olen kuunnellut progressiivista rockia, ja äkkiseltään mietittynä yllämainitut yhtyeet on itselle ne ilmeisesti kaikkein tärkeimmät progressiivisen rockin yhtyeet, jotka ansaitsisivat enemmän kuin olen jo kirjoittanut. Tietysti nostan hattua kaikelle progelle mitä olen kuunnellut, vaikkakin suhtaudun skeptisesti nykyisiin progebändeihin, mutta se saattaa johtua siitä että olen jämähtänyt tuonne 1970-luvulle mitä musiikkiin tulee.

Itselle tuntematonta progressiivista rockia löytyy vielä onneksi, toivottavasti, ja luultavasti 1970-luvulta, joka on minulle se kaikkein tärkein musiikin vuosikymmen. Saattaa olla että tulevaisuudessa löytyy joku pumppu joka jyrää kaikki edellämainitut suohon ja vie valtikan, mutta kuten jotkut saattavat tietää, Frank Zappan sijaa meikän "parhaat artistit" -listalta on suht mahdoton viedä, mutta tottakai sitä saa yrittää.

Nyt tekstin lopussa jäi itselle sellainen fiilis, että "käytinkö oikeasti aikaa tämmöisen aiheen kirjoittamiseen?". No, ilmeisesti käytin. En tiedä sanoiko tämä teksti mitään kenellekään asiaan vihkiytymättömälle, mutta toivottavasti siitä jotain tolkkua sai. Kiitos kuitenkin.

Löysin jäniksenkäpälän pahvilaatikosta. Kuten myös arkkitolkulla tietokoneella kirjoittamiani tarinoita. Myös sarjakuvia. Karttakokoelma suunnistusajoilta. Wanha kirja jossa on esitelty silloiset postimerkit joita Suomessa liikkuu. Vanhoja kolikoita Suomesta ja ulkomailta.

Mikä näitä yhdistää? No se, että ennen kuin joku aika sitten kurkistin ko. laatikkoon, mulla ei ollut minkäänlaista muistikuvaa niiden olemassaolosta. On kyllä mielenkiintoista että jossain välissä jotkut itselleen rakkaat esineet jäävät täysin unholaan eikä niistä silloin ole ollenkaan tietoinen. Laatikossa oli tosi paljon tavaraa, edellämainitut joista osasta ei ole mitään muistikuvaa että olisin edes ne tehnyt(koneella kirjoitetut tarinat), ja sitten tietysti myös sellaista tavaraa mitä olis ollut parempi olla muistamatta.

Mitä tämä kertoo? Yhdessä vaiheessa elämää itselleen tärkeät esineet kuvastavat silloisia tapahtumia ja intohimoa, ilmeisestikin. En kait olisi muuten keräillyt niin isoa läjää suunnistuskarttoja talteen, esimerkiksi. Jossain vaiheessa kaikki nämä jäivät ja tuli jotain uutta tilalle, en todellakaan muista mistä silloin innostui silleen että nämä esineet jäivät sitten unohdetuiksi pahvilaatikkoon jonnekkin varaston nurkkaan pölyyntymään.

Kun tämän laatikon sain haltuuni ja pläräsin sen läpi aloin miettimään sitä, että mitäköhän tavaraa on alkanut kertymään siitä lähtien kun viimeiset esineet löysivät tiensä tähän laatikkoon. En todellakaan muista enkä tiedä. Jos tällä hetkellä joku kysyisi multa että mitä esineitä haluaisit jättää laatikkoon ja avata se pölyyntyneenä joskus viisitoista vuotta myöhemmin(kuten tämä edellämainittu laatikko, luultavasti siihen meni viimeiset tavarat joskus 1995-1996, päätellen päiväyksistä ja sen sellaisista.) Olisiko se esimerkiksi jotkut kirjat? Ei, koska luen niitä. Elokuvakokoelma? Ei, koska katselen niitä. Soittimet? EI TIETENKÄÄN, elkää hupsutelko, tarvian niitä koko ajan. Vaikea kysymys johon en osaa antaa vastausta. Tavaraa on niin paljon että väistämättä jotkut ovat unohtuneet jo nyt, eikä vielä ole tietoa siitä mitkä tavarat jäisivät jemmaan johonkin laatikkoon vuosikausia myöhemmin löydettäviksi. No, sitten kait sen vuosikausia myöhemmin tietää paremmin.

Alussa mainittu jäniksenkäpälä lepää tuossa adsl-modeemin päällä muistuttamassa mua niistä ajoista jolloin tuon sain, mutta en ole varma että milloin tuon sain enkä tiedä mitä silloin tapahtui. Veikkaan vuodeksi jotain 1992-1994, ei voi millään olla varma. Myös mainitsemani suunnistuskartat pläräsin läpi ja niistä tuli paljon muistoja mieleen joita en ala tässä luettelemaan, mutta pointti on siinä että jotakin asiaa, jota ei muuten muista eikä välttämättä edes tiedosta, alkaa muistamaan sitten vasta kun näkee jonkun onnettoman esineen. Veikeää kyllä. Pääkoppaan mahtuu paljon asioita ja muistoja, aivan järkyttävä määrä. Hyviä ja mukavia muistoja, mutta myös niitä joita olisi parempi olla muistamatta.

No, tällanen kirjotus nyt tuli, pakko oli tuosta jäniksenkäpälästä jotakin kirjoitella. :)

Pienimuotoisia reissuja on joskus mukava tehdä, oli se sitten parin päivän autoreissu tai vaikka mennä järvenrantaan istumaan, nauttien niin hyvästä säästä kuin eväistäkin. Tämä onnistuu yksinkin mainiosti, mutta kaksin aina kaunihimpi. Hyvä seura on kuitenkin suht korvaamaton.

Tiedä sitten, onko esimerkiksi suotuisa ilma ja ennen reissua oleva korkea mieliala suoraan tai kääntäen verrannollinen siihen, että kuinka reissussa loppujen lopuksi käy. Vaikka liikkuukin sanonta: "Varaudu odottamattomaan", tosiaan odottamattomaan on vaikea varautua, mutta tapahtui mitä tahansa loppu hyvin kaikki hyvin. Tai niin ainakin sanotaan.

Veneily on mukavaa. Se kasvattaa lihaksia, mielialaa ja rauhoittaa hermoja. Ainakin lihaksia, sillä jos sattuu keskelle ukkosmyrskyä ja niin paksua sadetta että ei näe pariakymmentä metriä eteenpäin niin siinä on voimat koetuksella. Kesäpäivällä hanskat kädessä soutelu keskellä järveä saattaa kuulostaa suht turhalta. No, siinä vaiheessa kun päälle iskee sellainen raekuuro että sormet on hetkessä murolla niin tulee mietittyä että hanskat olisi sittenkin olleet hyvä varuste. Tämä on hyvä esimerkki siitä että varaudu odottamattomaan. Turhaa tietysti siinä vaiheessa kun seuraavan kerran ne ottaa mukaan, sillä silloin sää suosii koko ajan eikä hanskoja tosiaankaan tarvitse. Yleensä ottaen näin se menee.

Tavaranpaljous saattaa myös hämäännyttää, sillä vaikka sitä luulee ottaneensa kaiken VAIN tarpeellisen mukaan, silti veneessä on niin paljon tavaraa, että heikkolatvaista puistattaa. Mutta toisaalta, joissain tilanteissa kaikki tarpeellinen saattaa vaihtua silmänräpäyksessä tarpeettomaksi, ainakin silloin jos esimerkiksi reppu tippuu veneestä järveen. Tupakka-askit, kuivat vaihtovaatteet ja sen sellaiset ovat jossain määrin käyttökelvottomia tällaisen jälkeen. Tämä saattaa kuulostaa turhauttavalta, mutta joku sisäinen ääni kehottaa ottamaan tämän huumorin kannalta. Se saattaa onnistua ihan jees, ainakin siinä tapauksessa ellei rankkasade ilmesty kohdalle. Mutta vaikka sää olisi suosinut, pitkän päivän jälkeen on suht naatti, varsinkin jos juomapuolesta on tullut pidettyä huolta. Joten ei muuta kuin teltta kasaan ja unten maille. Teltan pystyttämisen jälkeen on mukava rentoutua ja nukahtaa raittiissa ulkoilmassa. Laksatiiviset kurkkupastilliset saattavat ehkä hidastaa tämän vaiheen onnistumista mutta kyllä nukkumatti tulee.

Aamulla on mukava herätä, varsinkin silloin kun aurinko paistaa ja on kuivaa. Kömpiessäsi ylös saatat ihmetellä että miksi paikat ovat jumissa. Syitä voi olla monia, mutta se paksu juuri, jonka päälle pystytit teltan, saattaa olla todennäköisin syy. Pientä kutinaa myös voi olla havaittavissa. Tällekin voi olla useita syitä, esimerkiksi se, että olet unohtanut laittaa puhtaat vaatteet päälle lähtiessä, taikka sitten se, että teltta on täynnä muurahaisia. Niin tai näin, tämä on helppo ottaa huumorin kannalta kun yrittää. Kuitenkin voi käydä myös niin että heräät keskellä vesisadetta. Mutta kyllä sen kestää. Paitsi silloin, kun huomaat nauttineesi liikaa ilolientä etkä itse kykene muuhun kuin istumaan kannonnokassa varovasti ja koittaa niellä vatsan sisuksia takaisin.

Noh, telttareissut ovat asia sikseen mutta hyvä kota on melko voittamaton; ei tarvitse kantaa esimerkiksi telttaa mukana. Teltta olisi voinut olla ihan hyvä vaihtoehto otettavaksi mukaan siinä tapauksessa kun huomaat että olet unohtanut ottaa minkäänlaista selänaluspehmikettä mukaan kun on tarkoitus olla reissussa yötä. Kyllä kodan lattiallakin voi nukkua, mutta vain siinä tapauksessa jos tykkää siitä että selkä on herätessä täynnä tuhkaa ja vaatteet täynnä tulesta lentävien kipinöiden polttamia reikiä.

Jos mahdollista, suosikaa metsäreittiä, vaikka matkanne määränpäähän pääsisikin jotain parempaa tietä. Tämä tuo jännitystä matkaan. Esimerkiksi oja, joka näyttää kartassa kapealta, saattaa todellisuudessa olla niin leveä ja syvä että kun sen on ylittänyt, aikaa on tuhlaantunut liikaa, kuivista vaatteista puhumattakaan. Kannattaa myös suosia helteen kuivattamaa hakkuuaukkoa metsän sijaan.
Metsän varjot toki helpottaa pahimmalta helteeltä, mutta laajalla aukealla näet paljon kauempaa mihin suuntaan olet menossa. Tässä tilanteessa et ole välttämättä ainut, toki näet pitkälle, mutta niin näkee myös esimerkiksi paarmat. Ottaa oman aikansa suunnistaa omien, kenties vajavaisten suunnistustaitojen avulla(siinäkin tapauksessa että olet joskus vuosia sitten saattanut vielä osata),
mutta kyllä se siitä, viimeistään silloin kun olet muutaman kerran huomannut kiertäväsi ympyrää, vakuuttamasi suorin reitti on alkanut muistuttaa lähinnä bumerangia, ja huomaat pitäneesi karttaa väärinpäin käsissäsi. Kun viimein pääsette perille, on helppo huokaista helpotuksesta. Pienet mokat on otettava huumorin kannalta, vaikka se saattaa tuntua vaikealta, jos naamasi ja käsivartesi on syöty niin pahasti että paukamatkin ovat paukamilla.

Viimeinkin perillä, ja useiden, kenties epäonnistuneiden sytytysyritysten jälkeen edessäsi on tuli, josta pääset nauttimaan. Saatat tuntea itsesi ajoituksen mestariksi, sillä voi voi olla, että kun nuotiossa on tuli, ulkona on pilkkopimeää. No, virvokkeet ja ruoat esiin ja nauttimaan. Menneestä päivästä on hyvä keskustella, miksei muustakin, riippuen eväiden laadusta ja määrästä. Hiljaisina hetkinä saattaa olla peräti piristävää pienet yllätykset. Tällä en välttämättä tarkoita sitä, että kesken istunnon nuotion ääressä kuulet selkäsi takaa melko reippaalla äänellä sanotut tervehdykset. No, ainahan se on mukavaa kun seuraa tulee lisää, eikä se välttämättä haittaa jos kevyen reaktion jälkeen sinulta olisikin saattanut päästä lusikallinen housuihin.

Kahvi ei ole välttämätöntä, mutta plussaa. Pakissa valmistettua pannukahvia ei voita mikään, ainakaan siinä tapauksessa jos kahvi on annosteltu oikein. Saattaa näet olla, että joudut pidättämään oksennusta myöhemmin siksi koska et osannut suorittaa annostelua oikein. No, pienen pahoinvoinnin kestää, koska mahdollinen unettomuus ja vatsakivut voivat olla niin rankka sivuvaikutus että pieni puklaaminen ei tunnu missään enää.

Kun yöt on viileitä, on syytä varata polttopuuta riittävästi kun käy unten maille. Kun puita lisäilee esimerkiksi puolen tunnin välein, hyvä tuli pysyy yllä. Joskus saattaa käydä niin että tulee liioiteltua määrän kanssa ja reissukaveri herää jatkuvasti siihen kun optimaalinen heikko valaistus muuttuu tuskallisen kirkkaaksi sen johdosta kun tulipesässä on puita niin paljon että lieskat ovat lähes metrin korkuiset. Saattaa olla että nukahdatte uudestaan ja herätessä saattaa olla taas paikallaan lisäillä puita.

Saattaa olla yllättävää, että aamulla herätessäsi makuupussin sisällä saattaa käydä veto, mutta siihen voi olla syynä mahdollisesti kodan katosta pudonneet palavat kekäleet. Kaverin herättyä voi olla paikallaan vähän miettiä, että mikä neuvoksi _jos_ näin onnettomasti on päässyt käymään että kodan katto on syttynyt tuleen. Ei se mitään, kyllähän vapaapalokunta auttaa kun on tarvis. Vahinkojahan sattuu. Samalla kun palokunta hoitaa hommansa siinä kerkeää ihmeesti vähän istuskella ja yrittää levätä, sillä jostain syystä unetkin ovat voineet jäädä lyhkäsiksi ja illalla tankatut aineet ovat saattaneet aiheuttaa sen, että pelkkä säikähdys ei riitä ja melko varmasti alkaa iskemään päälle ns. akuutti pahoinvointi. Saattaa se toki johtua myös siitä että tällainen kokemus olisi aikaisemmin jostain syystä jäänyt kokematta, mene ja tiedä. Palokunnan ja poliisien lähtiessä(sen jälkeen kun ovat mahdollisesti ottaneet henkilötietonne ylös) voi jatkaa ihan huoletta epätavallisella keinolla keskeytynyttä unta. Voi nimittäin olla, että herätessänne paistaa aurinko ja linnut laulaa. Toisaalta mikään ei poissulje myöskään rankkasateen mahdollisuutta.

Yllämainitut asiat antavat vain pientä pikanttia lisämaustetta mukaviin reissuihin, joita ilman reissut voivat olla suht puuduttavia, ja jotka ilman muuta on pyrittävä ottamaan huumorin kannalta. "Varaudu odottamattomaan" on toisaalta sanonta jonka voi heittää suoraan romukoppaan, koska se ei ole edes teoreettisesti mahdollista. Tällaiset reissut voivat jäädä mieleen ja niistä voi riittää puhetta jopa vuosien päästä. Näistä on hyvät ja monipuoliset reissut tehty.

Saattaa olla että osa näistä tapahtumista on oikeasti sattunut allekirjoittaneelle, mutta pyrin olemaan tunnustamatta.